Aamupaino 79,4 kg!! :) Pudotusta nyt takana -8,6kg! Meni kuin menikin alle 80kg:n, joten olen tyytyväinen! Myönnettäköön, etten olisi uskonut, että tälläviikolla näin hyvää pudotusta tulee. Olen ollut jotenkin hurjan nälkäinen ja on tullut hiukan naposteltua viikon aikana. Juustosiivut. Ne on ehkä se pahin intohimo ollut. Eli on mennyt juustosiivuja, suolakurkkuja, leikkele kinkkua, muutama joululta jäänyt suklaakonvehti, jotka kaapista löysin..Mutta pieniä määriähän nuo ovat olleet. Tosin olen melkein joka päivä pitkällä lenkilläkin käynyt. Mutta tietenkin se ärsyttää, kun ei ole pystynyt olemaan syömättä mitään ylimääräistä. Niinpä itseäni piiskaten peruin ensiviikon kaksi laihduttamatonta päivää, jotka oli tarkoitus pitää.

Voisin nyt myös hiukan avautua elämästäni, lähinnä siitä, miksi tässä laihdutus tilanteessa ollaan. Koska kukaanhan ei ole huvikseen lihava, eihän?

En ole ollut aina lihava. Oikeastaan olin koko lapsuuden todella hoikka. Lempiharrastukseni olivatkin kesällä juoksu + uiminen ja talvisin hiihto + luisteleminen. Osallistuin myös juoksukilpailuihin ja opettajat povasivatkin minusta urheilijaa, sen verran useasti olin siellä palkintopallilla. Noh, urheilijaa minusta ei tullut kuitenkaan, vaikkakin olin viidennelle luokalle asti urheilullinen. Äitini oli koko lapsuuden aikani kotiäitinä ja sain päivittäin normaalia, terveellistä itse tehtyä ruokaa. Herkkupäiviä meillä oli harvoin, ei varmasti edes joka viikko. Olin kuudennella luokalla, kun isäni irtisanottiin työpaikastaan ja siitä alkoi juominen. Se oli ihan hirveää aikaa. Meitä lapsia hän ei koskaan lyönyt, mutta äitiä kylläkin. Miten pienestä ihmisestä tuntuikin avuttomalta seurata vierestä sitä touhua ja pelätä äidin puolesta. Tuolloin myös alkoi se herkkujen kantaminen kotiin. Ehkä äitini ajatteli, että kun meille kannetaan kaikenmaailman herkut kotiin, niin katsoisimme huoneessamme videoita syöden herkkuja sillä aikaa kun isä riehui? Usein jouduimme yölläkin lähtemään kotoa karkuun äitini kanssa milloin minnekkin ja tietysti niissäkin paikoissa sitten pöydät notkuivat herkuista, ehkä sen takia että nämä ihmiset jotenkin säälivät meitä ja yrittivät herkuilla helpottaa pahaa oloamme. Kuudennella luokalla olin lihonut jo reippaasti ja urheilukin jäi siinä sivussa. Tällöin alkoi myös koulukiusaaminen. Koko ala-asteen ajan olinkin ollut jo kiusattu, mutta tällöin tilanne paheni. Nythän minua voitiin kiusata myös lihavuudesta. Elämä helpottui, kun isäni sai töitä ja juominen jäi siinä sivussa. Tällöin palasimme entiseen ja herkutkin jäi taas siinä sivussa. Tästä raitistumisesta ei mennyt puoltakaan vuotta, kun isäni kuoli tapaturmaisesti. Ja tietenkin äitini turrutti surua herkuilla. Se oli jotain ihan älytöntä. Yhdelle illalle saattoi olla varattuna vain minulle viittä erilaista namipussia ja sen lisäksi vielä sipsipussi dipin kera, unohtamatta niitä suklaalevyjä. Ja sitä limpparia! Ja tietenkin söin aina kaiken mitä eteeni vain kannettiin. Siinä ylä-asteen aikana sitten näiden herkkujen lisäksi äitini kantoi minulle alkoholia, oli siideriä ja olutta. Hän oli löytänyt uuden miehen ja oli todella paljon kotoa pois, kun tämä mies sattui asumaan monen sadan kilometrin päässä. Sitä kotiruokaakaan ei tietenkään ollut tarjolla enää. Oli vain jääkaappi täynnä hampurilaisia, hodareita,pitsoja ja alkoholia. Ja pakastimessa monta litraa jäätelöä. Plus sitten vielä ne sipsit, suklaat ja karkit aina. En kuitenkaan syytä lihomisesta varsinaisesti äitiäni, koska itsehän olen kaiken suuhuni tunkenut. Mutta toisaalta tietenkin söin sitä mitä tarjolla oli. Koulukiusaaminen oli pahempaa koko ylä-asteen ajan. Koko peruskoulun ajan siitä kärsin ja kyllä se arvet jälkeensä jätti. Itsetuntokin edelleen ihan nollissa tuon takia. Muutin kotoa pois jo 16 vuotiaana. Ja tietenkin sama herkuttelu jatkui silloinkin. Harvoin tuli mitään kokattua, aina se oli sitä einesruokaa. Yleensä juurikin näitä hampurilaisia, pitsoja ja hodareita. Ja herkkuja söin myös ihan älyttömästi. Saattoi mennä se kaksikin suklaalevyä tunnissa. Tosin painoin tuolloin aina sen n.67kg. On suorastaan ihme, ettei tuosta koskaan yli mennyt, vaikka söin mitä söin. Mutta silloinkin tunsin aina itseni lihavaksi. Olenhan vain n.163cm pitkä, joten kyllä tuossa on tämän pituisellekkin liikaa. Haaveilin aina laihasta vartalosta, mutta en ole sitä tähänkään päivään mennessä koskaan vielä saavuttanut. Kun löysin nykyisen mieheni jäi se älytön herkuttelu. Laihduinkin 62kg:n. Kun odotin ensimmäistä lastani, lihoin melkein 30:ntä kiloa. Tietysti osa jäi jo synnärille, mutta painoin melkein pari vuotta sen 85kg:a, ennenkuin sain idean aloittaa nutriletit, kun tuntui että kaikki muut keinot oli kokeiltu jo. Juurikin tuolloin 2012 vuonna sain painoni sinne hitusen alle 70:n kiloon. Kerkesin nauttia vaa'an lukemasta vain parisen kuukautta, kun olinkin taas raskaana. Tämä olikin se raskaus, jolloin lapsestani tuli enkeli. Lihoin raskauden aikana 15kg, joten taas oli paino siellä 85:ssä kilossa. Parin vuoden aikana sain laihdutettua sen 10 kiloa pois ja sain myös painoni pysymään siellä 75:ssä kilossa. Tässä kolmannessa raskaudessani jälleen lihoin sen 20:ntä kiloa ja niitä tässä nyt parasta aikaa laihdutellaan pois. Varmasti elämäni on vaikuttanut tähän lihavuuteeni. Olen edelleen huomannut, että jos olen surullinen, niin lohduttaudun herkuilla. Jos taas olen iloinen, niin silloinkin herkut maistuu. Jos onnistun jossakin, täytyy tietenkin palkita itsensä herkuilla. Myös yksinäisyyttä potiessani on suklaa ainoa lohtuni. Ja jos vain sattuu olemaan hyvä päivä, on sekin syy marssia arnoldsiin hakemaan rasiallinen niitä aivan mahtavia donitseja. Liikunnasta en nykyään pidä oikein missään muodossa. Tai no lenkillä tykkään välillä käydä. Aiemmin pidin kovasti myös kansalaisopiston jumpista, mutta nekin jäi, koska ei vaan pystynyt yhdistämään niitä vuorotyöhön. Ne kun olivat aina tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan, niin tuntui tyhmältä maksaa sellaisesta, johon olisi ehkä kerran kuussa pystynyt menemään mukaan. Salille minua ei saa kyllä koskaan. Se on ihan viimeiseksi se minun juttuni. Onkin kamalan hankalaa yrittää laihtua pelkällä ruualla ja lenkkeilyllä. Tosin mitä enemmän ikää tulee, niin ajatusmaailma muuttuu. Oikeastaan en enää haluakkaan mitään missin vartaloa, vaan sellaisen sopivasti naisellisen pyöreän, johon vain itse olen tyytyväinen. :)

Toivottavasti edes joku jaksoi lukea juttuni. Näillä mennään ensiviikkoon ja toivotaan, josko se vaaka sitten jo sitä 78:aa kiloa näyttäisi, niin saisi nappaistua sitten tänne ensimmäiset ennen-ja jälkeen kuvatkin :)