Hellurei ja hellät tunteet! Täällä taasen pitkästä aikaa!

Mistä aloittaisin? Lopetin nutrilettien käytön tuolloin huhtikuussa, pääsiäisestä asti olen syönyt oikeaa ruokaa. Nämä nutrithan rupes tökkimään ja pahasti, eikä asiaan auttanut myöskään se, että paino ei tippunut viikkoihin mihinkään suuntaan. En lihonut, mutta en myöskään laihtunut. Alkuun söin vielä patukoita normi ruuan lisäksi, mutta jätin nekin pois kun tajusin että jos syön niitä pari plus oikeat ruuat niin mulle tulee kaloreita pilvin pimein päivän aikana :D Ja niin, en ole kattonut yhtään mitä suuhuni työnnän. Sinne on uponnut niin suklaata kuin jäätelöäkin. Oikeestaan mä oon syönyt ihan mahottoman paljon! Laitan kaiken sen piikkiin, että lopetin myös tupakanpolton tuolloin pääsiäisenä (Hyvä minä!!:D) ja tuntuu että kokoajan on nälkä ja tekee mieli vaan syödä. Muistan silloin muutamia vuosia sitten kun lopetin tupakanpolton, tuli mulle aika piankin 7kg lisää! Että sitä kauhulla odotellessa.. Mutta siinä taas kuitenkin yksi pahe lisää lopetettu:)! Vaikka laihdutus onkin jäänyt, olen silti muistanut juoda kiltisti vettä sen 3l päivässä:).

Tällähetkellä paino huitelee 72kg:n tienoilla. Luojan kiitos se ei ole tuosta noussut! Vielä!
Siksipä ajattelin tänään rueta taasen nutraamaan:) Kaapissa kun nutrejakin vielä lojuu ihan kiitettävän paljon. Tavoitteena nutrata nyt lapseni synttäreille asti, jotka on tuossa kesäkuun puolen välin jälkeen. Oikeastaan valokuvat herätti mut takaisin tähän laihdutusprojektiin. Kattelin tuossa pari päivää sitten kesän 2010 kuvia ja mietin miten lihava sitä onkaan voinut olla! Vertailin niitä toki sitten nykyisiin kuviini ja rupesin todenteolla pähkäilemään, että haluanko todella lihoa takaisin siihen mitä tuolloin 2010 kesällä painoin..ja vastaus oli tietenkin että EN! Toivottavasti kaikki lukijani ja tsemppaajani eivät ole tällävälin kadonneet kun olen notkunut herkkupöytien äärillä :((

Aloitin nutrit tänään ja käyn huomen aamulla puntarilla ja kirjaan ylös aloituspainoni:). Käyn sitten jatkossa päivittelemässä painoni aina maanantaisin. Laitan tähän loppuun vielä kuvia, niitä jotka kauhistuttivat ja niitä, joista tulee iloinen mieli kun huomaa olevansa onnistunut edes puoliksi :)


Tässä ne jotka kauhistutti! Löysin jopa pari edestäpäin kuvattua kuvaa joita en täällä aiemmin ole laittanutkaan:) Tuo ensimmäinen sivuprofiili kuva masentaa aina! Miten sitä voikin olla noin paksu:D?? Ja tuo kiikussa istumiskuva..Se on se kaikista järkyin, joten se oli ihan pakko taas laittaa tähän uudestaan!




Ja sitten ne uusimmat kuvatukset! Käsivarret on edelleen iso ongelma, ne ei sitten katoa ei millään:(( Ihan pakko oli tuo istumiskuvakin laittaa, ehkä hiukan kapeampi tässä kuin mitä tuossa ylhäällä olevassa kuvassa! Mutta ei, silti en ole lähellekkään vielä tyytyväinen:D! Mutta kyllä, olen kaventunut! Pidän jo oikeastaan nyt paljon kropastani (paitsi käsistä ja masusta) , mutta koska olen aiemmin ollut laihempikin niin mennään nyt siihen tavoitteeseen asti :)!




Sivukuva meinasi unohtua :D Eli lisään vielä sen: