Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
sunshine85

26-vuotias pienen pojan äiti kirjoittaa nutrilettien käytöstä päiväkirjaa tänne näin {#emotions_dlg.smile}

12.02.2012 - 11:32

Eilen en kerennyt ollenkaan käydä kirjoittelemassa tänne. Eilen oli mittailupäivä ja vähän oli taas senttejä kadonnut. Käsivarsista ja jaloista sentti ja navan yläpuolella olevasta röllykästä 3cm! Kävelin eilen myös töistä kotiin ja tein kaikkien aikojen ennätykseni, ei menny kun tunti! Viimekerrasta onkin aikaa yli 2vuotta kun olen tuon matkan kävellyt. Harmi vain, että kiloklubin mukaan tuo kävely ei polttanut kaloreita kun jonkun 250. Matka on siis jotain 6-7km, eli hurjan pitkä! Nyt jalat ainakin huutaa hoosiannaa.

 

Tänään olikin sitten puntaroimis päivä ja vaaka näytti lukemaa 77,6kg :/ Noh, pitäisi olla iloinen, että on edes alaspäin. Arvasin kyllä ettei paljoa ole lähtenyt nyt. Olen tehnyt töissä koko viikon 9-10 tuntisia päiviä. Eli istunut vaan kassalla enkä ole kerennyt viikkoon ulkoilla ja näinollen kaloreiden kulutus on ollut olematon. Tuonkin takia eilen päätin kävellä töistä kotiin. Mutta ajatellaan positiivisesti, onhan tuota painoa kadonnut jo yhteensä 7,8kg! Huomaa siitäkin laihtuneensa, että iltapaino mulla on nykyään n.79kg. Ennen laihdutusta iltapainoni oli aina sen 87-88kg. Nyt nautiskelen tämän ja huomisen vapaa päivistä, syön kevyemmin ja ulkoilen! :)

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Painon pudotus

Aloituspaino: 85,4kg

1.Viikon jälkeen: 83kg

2.Viikon jälkeen: 82kg

3.Viikon jälkeen: 80,8kg

4.Viikon jälkeen: 78,4kg

5.Viikon jälkeen: 78,3kg

6.Viikon jälkeen: 77,6kg

7.Viikon jälkeen: 75,9kg

8.Viikon jälkeen: 75,2kg

9.Viikon jälkeen: 74,7kg

10.Viikon jälkeen: 72,9kg

11.Viikon jälkeen: 72,5kg

12.Viikon jälkeen: 71,8kg

13.Viikon jälkeen: 71,3kg

14.Viikon jälkeen: 70,3kg

Senttien kadotusta:

Tähän kirjaan paljon senttejä on kadonnut aloittamisen jälkeen:

(päivitän viikottain)

Käsivarret: -8cm

Rinnanympärys: -16cm

Navan yllä oleva pömppis: -14cm

Navan alla oleva pömppis: -17cm

Takapuoli: -14cm

Reidet: -11cm